D-vitamiinit

D-vitamiini on tärkeä rasvaliukoinen vitamiini, jota  tarvitaan muun muassa luun ja hampaiden muodostumisessa. Päivittäistä D-vitamiinilisää suositellaan kaikille suomalaisille vähintään pimeään vuodenaikaan.  Vauvojen, lasten, nuorten sekä yli 75-vuotiaiden tulisi käyttää D-vitamiinia ympäri vuoden.

D-vitamiinilla tarkoitetaan useita steroidirakenteisia, rasvaliukoisia yhdisteitä, joista tärkein on D3-vitamiini (kolekalsiferoli). D3-vitamiinia muodostuu ihossa ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta. Sitä on runsaasti myös rasvaisissa kaloissa. D2-vitamiinia (ergokalsiferolia) esiintyy joissakin kasviksissa, lähinnä sienissä. Suomessa D3-vitamiinia lisätään maitovalmisteisiin ja levitettäviin ravintorasvoihin. D-vitamiinin pääasiallinen lähde on kuitenkin auringon valo, ja sitä on vaikea saada riittävästi ravinnosta, joten monipuolisen ruokavalion lisänä on suositeltavaa käyttää D-vitamiinivalmistetta. Suomalaisista kolmanneksella on D-vitamiinin puutosta. D-vitamiinia tarvitaan luun ja hampaiden muodostumisessa sekä kalsium- ja fosforiaineenvaihdunnassa. D-vitamiini puutos aiheuttaa luun pehmenemistä: lapsilla riisitautia ja aikuisilla osteomalasiaa. D-vitamiinia tarvitaan myös kalsiumin imeytymiseen. Uusimpien tutkimusten mukaan D-vitamiinilla saattaa olla lukuisia muitakin terveysvaikutuksia. Tutkimuksissa on saatu viitteitä, että D-vitamiinin käyttö saattaa muun muassa vähentää hengitystieinfektioita ja sen puute voi lisätä diabetesriskiä.


1 - 36 / 57 tuloksesta

D-Pearls 125 mikrog 120 kaps

31,00

1 kg = 1 409,09 €
Tilapäisesti loppu, pidempi toimitusaika

Minisun D-vitamiini Banaani Apina jr.10 mikrog 100 PURUTABL

9,26

10,90 €
1 kg = 168,36 €
Varastossa 30 kpl

D-Pearls 125 mikrog 40 kaps

16,00

1 kg = 2 285,71 €
Tilapäisesti loppu, pidempi toimitusaika

Minisun D-vitamiini Mansikka Nalle jr.10 mikrog 100 PURUTABL

9,26

10,90 €
1 kg = 168,36 €
Varastossa 35 kpl

D-Pearls 38 mikrog 160 kaps

25,50

1 kg = 850,00 €
Tilapäisesti loppu, pidempi toimitusaika

Minisun D-vitamiini 100 mikrog 100 tabl

18,70

1 kg = 623,33 €
Varastossa 28 kpl

Minisun D-vitamiini 100 mikrog 200 tabl

28,00

1 kg = 466,67 €
Tilapäisesti loppu, pidempi toimitusaika

Minisun D-vitamiini Metsämansikka 20 mikrog 200 TABL

14,02

16,80 €
Varastossa 14 kpl

Minisun D-vitamiini Pehmokonna Appelsiini jr.10 mikrog 60 kpl

9,26

10,90 €
Tilapäisesti loppu, pidempi toimitusaika

Minisun D-vitamiini Päärynä Nalle jr.10 mikrog 100 tabl

9,26

10,90 €
1 kg = 168,36 €
Varastossa 20 kpl

Devisol Dino mansikka 10 mikrog 100 purutabl

10,00

1 kg = 133,33 €
Tilapäisesti loppu, pidempi toimitusaika

Devisol 20 mikrog imeskelytabletti 100 kpl

10,60

1 kg = 271,79 €
Tilapäisesti loppu, pidempi toimitusaika

Devisol 20 mikrog imeskelytabletti 200 kpl

15,90

1 kg = 201,27 €
Varastossa 96 kpl

Devisol 20 mikrog imeskelytabletti 230 kpl

15,90

1 kg = 176,67 €
Tilapäisesti loppu, pidempi toimitusaika

Devisol Berry 20 mikrog imeskelytabletti 200 kpl

15,90

1 kg = 203,85 €
Tilapäisesti loppu, pidempi toimitusaika

DEVISOL MIX 10 MIKROG 100 TABL

9,60

1 kg = 246,15 €
Tilapäisesti loppu, pidempi toimitusaika

Devisol Neutral 20 mikrog nieltävä 200 tabl

15,90

1 kg = 1 060,00 €
Varastossa 70 kpl

Devisol Neutral 50 mikrog nieltävä 200 tabl

22,50

1 kg = 1 500,00 €
Varastossa 23 kpl

Devisol Strong 100 mikrog imeskelytabletti 100 kpl

17,90

1 kg = 380,85 €
Varastossa 35 kpl

Devisol Strong 50 mikrog imeskelytabl 230 kpl

22,50

1 kg = 250,00 €
Tilapäisesti loppu, pidempi toimitusaika

Devisol Strong 50 mikrog imeskelytabletti 100 kpl

13,90

1 kg = 356,41 €
Tilapäisesti loppu, pidempi toimitusaika

Devisol Strong 50 mikrog imeskelytabletti 200 kpl

22,50

1 kg = 288,46 €
Varastossa 30 kpl

Devisol Vege 20 mikrog nieltävä 200 tabl

21,00

1 kg = 875,00 €
Varastossa 5 kpl

Apovit C+D-vitamiini-inkivääripore20tabl 20 tabl

7,40

1 kg = 92,50 €
Varastossa 16 kpl

Devisol Mustikka 20 mikrog imeskelytabletti 200 kpl

15,90

1 kg = 345,65 €
Varastossa 63 kpl

Devisol D3 Drops 20 ml

6,90

1 l = 345,00 €
Varastossa 12 kpl

Devisol Mustikka 50 mikrog imeskelytabletti 200 kpl

22,50

1 kg = 441,18 €
Varastossa 28 kpl

Devisol Oliiviöljy 50 mikrog 150 kaps

17,40

1 kg = 457,89 €
Varastossa 28 kpl

Minisun D-vitamiini 75 mikrog 200 tabl

24,00

Tilapäisesti loppu, pidempi toimitusaika

Bioteekki Vegan D-vitamiini 75 mikrog. 60 kaps

17,10

Tilapäisesti loppu, pidempi toimitusaika

Super D-vitamiini 100 mikrog. 60 kaps

13,50

Tilapäisesti loppu, pidempi toimitusaika

Super D-vitamiini 125 mikrog. 30 kaps

11,10

Tilapäisesti loppu, pidempi toimitusaika

Devisol Dino mix 10 mikrog 100 purutabl

10,00

1 kg = 133,33 €
Tilapäisesti loppu, pidempi toimitusaika

Devisol Dino mix 10 mikrog 200 purutabl

15,90

1 kg = 106,00 €
Varastossa 9 kpl

Minisun D-vitamiini 20 mikrog 100 purutabl

11,10

1 kg = 925,00 €
Varastossa 62 kpl

Minisun D-vitamiini 50 mikrog 100 purutabl

14,70

1 kg = 639,13 €
Varastossa 27 kpl
1 - 36 / 57 tuloksesta